Bremen – soittoniekkojen tavoittelema vapaa kaupunki

bremen (1)

Kukapa meistä ei olisi lapsena kuullut Grimmin veljesten kirjoittamaa satua Bremenin soittoniekat! Sadussa neljä huonosti kohdeltua eläintä yhdistävät voimansa ja päättävät lähteä etsimään parempaa elämää Bremeniin, joka on kuuluisa vapaudestaan ja suvaitsevuudestaan. Lopulta heille kävin hyvin, vaikkakin sadusta ei selviä, saapuivatko ne ikinä Bremeniin.

Sadun määräpääksi ei ole sattumalta valittu hansakaupunki Bremeniä. Tämä 1200-vuotias kaupunki oli kuuluisa liberaaleista arvoistaan Grimmin aikaan ja paljon aikaisemminkin. Bremeniläiset sanovat, että hyvän maineen takana on suojelija Roland. Roland oli historiallinen henkilö, frankkilainen sotapäällikkö kuningas Kaarle Suuren palveluksessa. Myöhemmin hänestä tehtiin monia tarinoita, sepitettiin lauluja ja ajan myötä hänestä tuli vapauden symboli, joka esittää tasa-arvoa ja kaupunkilaisten riippumattomuutta kirkosta. Rolandia esittävillä veistoksilla on tavallisesti käsissään miekka ja kilpi tuomiovallan vertauskuvina. Maailmalla on noin 30 Rolandia esittäviä patsaita – eniten Saksassa, mutta myös New Yorkissa, Brasiliassa, Latviassa ja Kroatiassa (Dubrovnikin Orlandon pylväs). Tämä bremeniläinen patsas on kuitenkin maailman tunnetuin, pystytetty niinkin varhain kuin vuonna 1404.

bremen (2)Vapaus tuo mukanaan myös vaurautta. Niinpä Roland seisoo Raatihuoneen aukiolla Bremenin raatihuoneen edessä, joka kuuluu Saksan kauneimpiin. Vuosina 1405-1410 rakennettu alkuperältään goottilaistyylinen talo sai 1600-luvulla julkisivun, joka edustaa ainutlaatuista Weser-renessanssityyliä. Molemmat, sekä Rolandin patsas että raatihuone ovat listattuja Unescon maailmanperintöluetteloon.

Raatihuoneen kellarissa sijaitsee myös Bremer Ratskeller– ravintola, jolla on 600-vuotinen perinne. Ravintolassa ovat vierailleet keisarit, kuuluista säveltäjät ja runoilijat. Ravintolan yhteydessä sijaitsee myös viinimyymälä, jossa voi ostokseksi valita jonkun kaupan 650 saksalaisesta viinistä. Laatuviinikokoelma on Saksan suurin. Viinikellarissa säilytetään myös Saksan vanhinta tynnyriviiniä, joka tulee Rüdesheimin seudulta ja valmistettu niinkin varhain kuin 1653. Hyvässä säilössä on ollut.

bremen (3)Raatihuoneen vierellä sijaitsee myös Bremenin tuomiokirkko. Goottilaistyyliin rakennettua St. Petrin evankelisluterilaista kirkkoa ei voi olla huomaamatta korkeiden tornien vuoksi. Ei mikään muu bremeniläinen rakennus saa olla kirkkoa korkeampi, sanelee kaupungin perinne (lukuun ottamatta TV:n ja yliopiston torneja). Tornit ovat korkeudeltaan 98,5 metriä.  Etelätornin näköalapaikalle voi kiivetä, mikäli kunto kestää 265 rappusen kiipeämisen. Samalla aukiolla sijaitsee myös Schütting-niminen kauppakamari. Kaunis talo on rakennettu 1537/38 flaamilaiseen renessanssityyliin.

bremen (4)Raatihuoneen länsipuolella sijaitsee toinen kuuluisa bremeniläinen patsas, joka on, totta kai, pystytetty Bremenin soittoniekoille. Pronssipatsas ei suikaan ole Grimmin ajoilta, vaan se on pystytetty vasta toisen maailmansodan jälkeen. Aasin jalkoja pitää hieroa molemmilla käsillä – se tuo kuulemma onnea. Jos käyttää vain yhtä kättä, bremeniläiset sanovat, että silloin kaksi aasia tervehtii toisiaan!

bremen (5)Bremenin tähtihetki on loppuvuodesta, jolloin raatihuoneen aukiolla järjestetään perinteinen joulutori. Tapahtuma alkaa marraskuun viimeisellä viikolla ja kestää jouluaaton aaton saakka.

Toinen merkittävä kaupungin juhla on Freimarkt.  Saksan vanhin, melkein tuhatvuotinen kansanjuhla järjestetään Stadtgrabenin kanavan pohjoispuolella, rautatien kupeessa sijaitsevalla Bürgerweiden alueella. Toisin kuin kilpailevalla Münchenin Oktoberfestillä, täältä löytyy myös muutakin huvia kuin pelkkä oluen juonti. Noin 17 päivää kestävään tapahtumaan lokakuun toisella puoliskolla voivat osallistua myös lapset, ja he voivat nauttia esimerkiksi huvipuistotunnelmista. Freimarktissa käy vuosittain noin 4 miljoonaa kävijää.

Kukaan ei toki väitä, etteikö Bremenissä juotaisi olutta. Kyllä juodaan, esimerkiksi paikallista Beck’siä tai Haake-Beck-merkistä olutta. Beck-panimon museossa voi myös vierailla. Opastetun kävelykierroksen kesto (to-la) on 2 tuntia. Alle 16-vuotiaat sinne eivät kuitenkaan pääse. Vierailu vaatii ennakkoilmoittautumista. Panimon vierailukeskus sijaitsee Weser-joen eteläpuolella.

bremen (7)Paikallista (ja muuta) olutta voi juoda myös vanhaankaupunkiin kuuluvalla Schlachte-rantakadulla, jossa olutta siemaillen voi nauttia myös näkymästä Weser-joelle ja sen laivoille. Yli 600 metriä pituinen katu on kesäisin täynnä virkistäviä juomia tarjoavia kesäterasseja. Ei täälläkään olut ole ehdoton pakko, vaan yhtä hyvin voi tilata esimerkiksi kofeiinitonta Hag-kahvia, joka on niin ikään paikallinen keksintö. Ei kumma, että kofeiiniton kahvi keksittiin Bremenissä, sillä juuri tämä oli Saksan ensimmäinen kaupunki, joka takasi oikeudet juoda kahvia myös tavallisille kaupunkilaisille. Vuosi oli 1673. Kahvi on edelleenkin suosittu juoma, ja Bremenin kautta tuodaan puolet kahvista Saksan markkinoille.

bremen (8)Böttcherstraße sijaitsee Raatihuoneen aukion ja Martinianleger-laiturin välissä. Se on 110-metrin pituinen tunnelmallinen katu, jolle syntyi 1920-luvulla monia kauppoja, ravintoloita ja museoita. Samalla kadulla sijaitsee myös Bremenin kellosoitin, joka koostuu 30 laadukasta Meissenposliinista valmistetusta kellosta.

bremen (12)Hieman etelämpänä sijaitsee Schnoor, Bremenin vanhin kaupunginosa. Nimi Schnoor viittaa nyöriin. Nauhaa se kyllä muistuttaa 1400- ja 1500-luvulla peräisin olevien talojen ansiosta, jotka ovat kiinni toisissaan. Schnoor on tunnelmallinen alue, jolla sijaitsee useampi pieni käsityömyymälä ja monta pientä design-liikettä.

bremen (14)Ostoksia voi tehdä muuallakin, esimerkiksi peräkkäin sijaitsevan vanhankaupungin Lloyd Passagessa, Domshof Passage tai Katharinen Passage. Kaikki nämä ostoskeskukset sijaitsevat peräkkäin, hyvin lähellä Raatihuoneenaukiota. Isompia ostoksia varten Bremenin matkailutoimisto suosittelee menemään kaupungin ulkopuolelle Ochtum Park-nimiseen ostoskeskukseen, joka on Pohjois-Saksan suurin outlet-keskus. Ostoskeskus mainostaa itseään laatumerkkien  50 prosentin alennuksella. Ks. hintataso Saksa.

bremen (15)Bremenin kaupunki kuuluu Freie Hansestadt Bremen – nimiseen osavaltioon, eli Bremenin vapaaseen hansakaupunkiin. Osavaltio on Saksan pienin, ja siihen kuuluu Bremenin lisäksi 65 kilometriä pohjoiseen sijaitseva Bremerhaven.

bremen (16)Bremenin sisarkaupunki Bremerhaven on Saksan Pohjanmeren rannikon suurin kaupunki. Bremerhaven on Euroopan suurimpia konttisatamia. Kaupungin satamaan voi tutustua esimerkiksi opastetulla HafenBus-bussikierroksella. Merellinen kaupunki tarjoa muitakin elämyksiä. Niinpä Saksan merenkulkumuseossa on maailman vanhin koggi (hansalaiva, Itämeren rahtiliikenteeseen suunniteltu purjealus), ja kaupungin eläintarhassa meren rannalla hyörivät jääkarhut ja pingviinit kumppaneineen. Kaikki mainitut retket sopivat myös lapsille.

bremen (17)Bremerhavenissa on kaksi muutakin mielenkiintoista museota: Ilmastotalo Klimahaus vie sinut matkalle maailman ilmastovyöhykkeiden halki. Historiasta kiinnostuneille ehdotamme käyntiä Saksan siirtolaistalossa. Täällä jos missään osataan kertoa siirtolaisuudesta: vuosina 1830-1974 kaupungin sataman kautta on muuttanut uuteen maailmaan 7,2 miljoonaa henkilöä: Pohjois-Amerikkaan, Argentiinaan, Australiaan ja Brasiliaan. Museo kertoo mielenkiintoisia tarinoita 300-vuotisen siirtolaisuuden historiasta: miksi joku on jättänyt kotimaansa, mitä sen jälkeen on tapahtunut, miltä näytti siirtolaisten arki esimerkiksi heidän saavuttua Ellis Islandille ja sen jälkeen. Vaikka näyttely koskeekin saksalaisia, vastaavia kohtaloita ovat kokeneet muutkin vanhalta mannermaalta muuttaneet lähtösatamasta riippumatta. Nämäkin museot sopivat lapsille.

bremen (18)Bremeniin ja Bremerhaveniin voi tutustua myös mukavasti kylpylähotellista käsin. Ala-Saksin kylpyläpaikkakunnalla Bad Zwischenahn on runsaasti kylpylähotelleja, esimerkiksi linnamainen wellness-hotelli Seeschlößchen Dreibergen 4*. Paikkakunta sijaitsee lähellä Oldenburgin kaupunkia ja Bremeniin on noin tunnin pituinen ajomatka. Kylpyläpaikkakunta Bad Bevensen sijaitsee puolestaan kahden tunnin ajomatkan päässä Bremenistä länteen, niin ikään Ala-Saksissa. Bad Bevensen on myös parantavan ilmaston omaava kylpyläkaupunki (Luftkurort). Valitse tästä miellyttävä kylpylähotelli Bad Bevensenissa.

Bremeniin pääsee Suomesta ainakin seuraavilla yhtiöillä: KLM, Lufthansa. Bremenin lentokenttä on niitä harvoja, joilta kaupunkiin pääsee raitiovaunulla (linja 6). Muita julkisen liikenteen yhteyksiä voit tarkastaa paikallisliikenneyhtiön Bremer Strassenbahn AG -sivuilta. Niiltä löytyy esimerkiksi myös reittikartta (Netzplan, pdf).

bremen (20)Kätevin tapa liikkua Bremenin ja Ala-Saksin osavaltioissa on autolla, koska näin voit suunnitella omat reitit omien aikataulujesi mukaisesti. Toki voit myös suunnitella liikkumista julkisilla kulkuvälineillä Ala-Saksin ja Bremenin osavaltioiden kaupunkien välillä (lisäksi myös Hampuri ja Rostock) Verkehrsverbund Bremen/Niedersachsen (VBN)– sivuilla, joilta ilmenevät aikataulut, etäisyydet, kulkuneuvot ja matkan hinta.

 

Esimerkkejä Adrianin räätälöidyistä matkoista Saksaan – tilaa tästä omasi!

Hotellit Bremen, Hotellit Bremerhaven, Hotellit Bad Zwischenahn, Hotellit Bad Bevensen, Autonvuokraus Bremen, Lennot BremenKLM, LufthansaHotellit Travemünde-Lyypekki.

Lentotarjouksia Saksan eri kaupunkeihin, autonvuokraus Saksassa:

FacebooktwitterFacebooktwitter

You may also like...