Nürnbergin kukkulalta näkyy kauas

nurnberg (1)

Mäellä mahtava linna, sen alla kapeat keskiaikaiset kadut, Pegnitz-joki, jonka varrella komeilevat kauniit ristikkotalot. Näin hienolta näyttää Nürnberg. Nyt. Sekä ennen toista maailmansotaa. Dresdenin  ja useamman muidenkin saksalaisten suurten kaupunkien tavoin Nürnbergkaan ei säästynyt toisen maailmansodan pommituksissa. Päinvastoin, kaupungin rakennukset tuhottiin lähes täydellisesti. Jälleenrakennuksen tuloksena on keskiaikaisen tyylin ja nykyaikaisen rakennustaidon onnistunut yhdistelmä.

nurnberg (2)Nürnberg on makoisten Rostbratwürstchen-makkaroiden kotikaupunki. Sellaisia löytyy esimerkiksi raatihuoneen torilla sijaitsevasta Bratwurst Röslein– ravintolasta, osoite Rathausplatz 6. Pienet meiramilla maustetut makkarat hapankaalin tai perunan kyydittämänä muistuttavat kooltaan balkanilaisia ćevapeja. Varmuuden vuoksi Adrianin henkilökunta tilasi tupla-annoksen, joten nälkä ei tullut heti. Jälkiruoaksi suositellaan piparimakuista Elisenlebkuchen-vohveliohjaista pikkuleipää.

Makkarapitoinen energia on hyödyllistä kun askel suuntaa kohti kukkulaa ja Nürnbergin päänähtävyyttä- Nürnbergin linnaa. Vierailuun täytyy varata aikaa, sillä Kaiserburg- linna on suuri. Kahdesta osasta koostuva linna kuuluu historiallisesti ja arkkitehtonisesti Euroopan merkittävimpiin linnoituksiin. Linnan vanhimmat osat on rakennettu keskiajalla jo noin vuonna 1000. Linna oli aikoinaan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan merkittävä keskus. Linnassa on näytillä mm. 1500- ja 1600-luvun tauluja, huonekaluja, kaksoiskappeli romaanisilta ajoilta, jopa 47 metrin syvyinen kaivo ja keskiaikainen asekokoelma.

nurnberg (3)Linnan näköalatasanteelta näkyy kauas. Upea näköala avautuu Vanhankaupungin yli kirkontorneineen. Linnan alapuolella näkyy tunnelmallinen käsityöläiskortteli. Tässä kaupunginosassa on jo monen vuosisadan aikana osattu arvostaa käsityöläisten taitoa. Eräskin heidän joukostaan keksi jo 1500 luvun puolessavälissä Nürnbergin munan. ”Muna” ei tarkoittanut kanamunaa, vaan kannattavaa taskukelloa. Rannekellot keksittiin vasta 1800-luvulla.

nurnberg (4)Kultasepäksi kotikaupungissaan opiskeli myös nuori Albrecht Dürer. Kultasepän ura ilmeisesti loppui ennen kuin se alkoi. Sen sijaan tästä nürnbergilaisesta tuli kuuluisa taidemaalari, graafikko ja kuvittaja, puupiirrosten ja kuparikaiverrusten tekijä. Dürer eli aikakautensa suurimpana saksalaisena taiteilijana ja ensimmäisenä saksalaisena protestanttisena renessanssitaiteilijana. Monipuolista taiteilijaa arvostettiin myös ulkomailla jo hänen elinaikanaan. Hänen teoksiaan on esillä maailman merkittävimmissä museoissa. Dürerin elämään ja työhön voi tutustua hänelle omistetussa kauniissa ristikkotalossa sijaitsevassa museossa.

Albrecht Dürer ei ollut ainoa vapaassa valtakunnankaupungissa viihtyvä taitelija. Samoihin aikoihin Nürnbergissä elivät mm. edellä mainitun taskukellon keksijä Peter Henlein, arkkitehti Hans Beheim, ja mestarilaulaja, runoilija ja näytelmäkirjailija Hans Sachs.

nurnberg (6)Dürer ikuisti piirroksilla kotikaupunkinsa kapeita kujia, pittoreskeja julkisivuja ja tunnelmallisia erkkereitä. Niin varmaan myös Pegnitz-joen viereen asettuvan Pyhän hengen sairaalan (Heilig-Geist-Spital). Kerrotaan, että jo hovinarri Till Eulenspiegel väänsi siellä vitsejä. Sairaala on yksi Nürnbergin kuvatuimmista motiiveista.

nurnberg (9)Hyvin kuvattuja ovat myös vanhankaupungin kolme kuuluisinta kirkkoa: seitsemänsatavuotiaan Pyhän Laurin (St. Lorenz) ja erakolle omistetun Pyhän Sebalduksen kirkot (St. Sebald) sekä Hauptmarkt-päätorilla sijaitseva Frauenkirche. Kirkon edessä kannattaa pysähtyä kello 12 aikana, sillä kellosta esitetään jo vuosisatoja kestävä ”näytelmä”.

nurnberg (10)Samalla aukiolla sijaitsee Schöner Brunnen. Nimensä mukaisesti 1300-luvulla valuraudasta ja kullatusta metallista tehty kaivo on kaunis. Kaivolla saa myös toivoa. Ihastelijoiden on syytä varoa pään kolhimista, valurauta on kovaa metallia. Kyseinen aukio, Hauptmarkt, pääsee varsinaiseen loistoon varsinkin joulunalusaikana, sillä Nürnbergin joulutori on maailman kuuluisimpia. Nürnbergin Christkindlesmarkt – jouluperinne alkoi jo 1600-luvulla.

nurnberg (14)Baijerin toiseksi suurimmalla kaupungilla on myös viime vuosisadan raskaan historian taakka. Nürnberg oli vuosina 1933–1938 Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen puoluepäivien pitopaikka, ja tietysti siellä oli myös kyseisen ideologian kannattajia. Kansallissosialismiin sekä ylipäänsä totalitääristen järjestelmien terroriin voidaan tutustua Nürnbergin Dokumentaatiokeskuksessa.  Kansallissosialismin liittyen Nürnbergissä pidettiin myös Nürnbergin oikeudenkäynti toisen maailmansodan jälkeen 1945-49. Tähän historian tapahtumasarjaan voi tutustua oikeudenkäynneille omistetussa museossa, joka sijaitsee  keskustan ulkopuolella. Nürnbergissä sijaitsee myös Germaaninen kansallismuseo,  Saksan suurin kulttuurihistoriallinen museo.

Samassa kaupungissa sijaitsee myös suuri lelumuseo, jossa on hyvä tilaisuus näyttää lapsille, millä vanhemmat ja isovanhemmat aikoinaan leikkivät. Nürnbergissä on valmistettu leikkikaluja jo keskiajalta asti pitkän käsityöläisperinteen ansiosta. Muita lapsille sopivia paikkoja on mm. Nürnbergin eläintarha, jossa voi ihailla delfiinejä tai esimerkiksi harjoitella erilaisia aisteja ytimekkäästi kutsutussa Erfahrungsfeld zur Entfaltung der Sinne– nimisessä puistossa.

Romanttinen Franken

nurnberg (19)Nürnberg on Frankenin suurin kaupunki. Suurin osa Frankenista kuuluu Baijeriin osavaltioon. Franken on hyvin kaunis ja monipuolinen seutu. On kaunista luontoa, hyvää ruokaa ja laatuviinejä, patikointi- ja pyöräilyreittejä. Nürnbergistä etelään sijoittuu Altmühltalin luonnonpuisto ja länteen romanttinen Franken. Romanttinen reitti mutkittelee alkaen keskiaikaisesta Rothenburg ob der Tauberin kaupungista. Kaupungin historiallinen keskusta on säilynyt lähes muuttumattomana aina 30-vuotisen sodan päivistä lähtien. Rothenburgissa sijaitsee myös Saksan joulumuseo. Romanttinen reitti päättyy Ansbachiin, frankkilaiseen rokoko-kaupunkiin.

nurnberg (20)Reitin lähellä on myös kylpylöitä, esimerkiksi Bad Windsheim- nimisessä kylässä, jossa pääsee kylpemään harvinaisessa suolavesi-altaassa. Tästä voit varata hotellin. Iphofenissa voit puolestaan maistella seudun viinejä, sillä paikkakunta sijaitsee viiniviljelyalueella. Viiniä saa myös läheisestä Würzburgin kaupungista, joka on vanha piispainkaupunki ja Unesco-kohde.

Nürnbergin liikenne ja majoitus

Nürnbergin lentokenttä sijaitsee kaupungista pohjoiseen. Nürnbergiin pääsee Suomesta esimerkiksi Lufthansalla tai KLM:llä. Toinen vaihtoehto on lentää Müncheniin, josta on matkaa vaajat 170 km tai myös Frankfurtiin, etäisyys noin 230 km (noin vajaa 3 tuntia). Nürnbergin lentokenttä sijaitsee vain vajaan varttitunnin metromatkan päästä keskustasta. Perille vie linja U2. Julkista paikallisliikennettä koordinoi VGN-niminen yhtiö. Tässä on reittikartta.

Jos on tarkoitus jäädä pelkästään Nürnbergin kaupunkiin, autoa ei tarvita koska paikallisliikenne toimii hyvin. Jos on kuitenkin tarkoitus retkeillä muuallakin Frankenissa, esimerkiksi viinitiloilla tai Frankenin ihastuttavissa pienissä kylissä, kannattaa miettiä auton vuokrausta. Vinkki: valitse hotelli keskustan ulkopuolella, josta on helppo lähteä maantielle, mutta josta ovat hyvät yhteydet kaupungille paikallisliikennettä käyttäen. Varaa tästä hyvä hotelli Nürnbengistä. Oletusarvona on 3*≤ ja kaksi henkilöä/vrk.

Esimerkkejä Adrianin räätälöidyistä matkoista Saksaan – tilaa tästä omasi!

Hotellit Nürnberg, Hotellit Altmühltal, Hotellit Rothenburg, Hotellit Bad Windsheim, Hotellit Würzburg, Autonvuokraus Nürnberg, Lennot NürnbergLufthansaKLM,  Autonvuokraus München, Lennot München: Lufthansa (suorat lennot), Air Baltic, KLM, Autonvuokraus Frankfurt, Lennot Frankfurt: Lufthansa (suorat lennot), Air BalticKLMHotellit Travemünde-Lyypekki.



Lentotarjouksia Saksan eri kaupunkeihin, autonvuokraus Saksassa:

FacebooktwitterFacebooktwitter

You may also like...