Matkailu

Motto: Pidä lomaa mahdollisimman kauan ja koe mahdollisimman paljon
 
Adrian A:n liikeidea syntyi kauan ennen yrityksen perustamista. Syynä siihen oli oma tarve. Sekä mieheni että minä olemme olleet koko ikämme kiinnostuneita matkustamisesta ja vieraisiin kulttuureihin tutustumisesta. Matkustamisesta syntyi vuosien varrella tarve, jota voi verrata riippuvuuteen.

Matkustaminen tietysti maksaa. Kun perheemme pikkuhiljaa kasvoi, huomasimme äkkiä, että neljän hengen matkakustannukset ovat paljon enemmän kuin yhden hengen kustannukset. Koska tulomme eivät nelinkertaistuneet,  haaveemme jokavuotisesta matkailusta oli uhattuna. Se olisi ollut vaikea pala: Kesä ilman Adrianmertä olisi kuin sauna ilman löylyjä.

Koska mieheni ja minä halusimme ehdottomasti viedä lapsemme joka paikkaan, johon mekin menimme  ja totutella heitä liikkumaan sujuvasti eri puolilla maanosaamme, aivan kuten meidätkin oli aikoinaan kasvatettu, keksimme, että matkustella voi vaatimattomastikin, esimerkiksi valitsemalla edullisemman reitin tai majoittumalla halvempaan paikkaan. Se kannatti: Uhka väistyi, ja saimme nauttia sekä matkasta että hyvästä seurasta.
Seuraavilla sivuilla löytyy matka- ja majoitusvinkkejä monesta eri maasta. Lähtökohtana on nelihenkinen suomalainen keskivertoperhe.

Määritelmä "nelihenkinen suomalainen keskivertoperhe" sisältää kaksi vaativaa asiaa. Ensimmäinen on, mistä ylipäänsä löytyy neljän hengen huone, sellaisia kun ei ole kovin paljon tarjolla. Toinen ongelma on tietysti huoneen hinta. Majoituksen vaatimuksena on oma kylpyhuone sekä vartioitu parkkipaikka, jos olemme matkalla autolla.
Kuvauksesta matkalla ja varoittavasta esimerkistä lue enemmän luvussa Valokuvausvinkkejä ja varoituksia. Toivotan hyvää onnea!

Kiitän Domagojta, Attilaa ja Miljenkoa inspiroivasta sähköpostikirjeenvaihdosta työnimenä Via Baltica pitkin vuosia.

Tässä on lista maista, joista saat varteenotettavia linkkejä. Majoitus kohteissa on suunniteltu neljän hengen perheen  tarpeisiin ( 2 aik + 2 lasta), mukaan lukien oma kylpyhuone ja vartioitu parkkipaikka. Hinnat ovat viitteellisiä ja sen hetken ja tilanteen mukaiset.
 
Varoitus: Ei nirppanokille! ej för nippertippor! nije za razmažene! not for Nirpp Nocks!

Aiheesta enemmän:

Matkakohteet

Belgia

Britannia

Italia

Itävalta

Katalonia

Kroatia

Latvia

Liettua

Puola

Ranska

Saksa

Slovakia

Slovenia

Tanska

Tsekki

Unkari

Venäjä

Viro
Adrian A
Uutta
Matkailu
Palvelut
Myynti
Yhteystiedot
Matkailukonsultointi ja hinnoittelu
Etusivu
Valitse matkakohteesi!


Perhelomalle Välimerelle
Huippuposliinia myynnissä
Markkinaselvityksiä

Hyödyllisiä linkkejä maassa liikkuville:
Hae Googlesta
Karttoja
Valuuttalaskin
Maailma numeroina
Ulkoasiainministeriö
Sää ulkomailla
Lonely Planet
Trip Advisor
Autoliiton matkailusivut
Via Michelilnin reittisuunnittelu
Vuoden 2010 vapaapäivät
Eurolines-bussit
Finavia
Copyright Adrian A 2008. All rights reserved. Disclaimer.